Tunteen liikutuksen värisyttäessä sieluani tartun kynään. Nyt olen päättänyt että minusta tulee kirjailija ja jätän entisen tylsän elämäní saamattomana ei-minään-persoonana. Runo tulee kuin itsestään. Annan sen soljua paperille, kuvaamaan suurta tunnetta.

 

Aamuruskoon katson tämän taivaan valossa

Rakastatko vai etkö

epäilen en tiedä

 

Sinä elämäni valo

täyttymys rakkauden saralla

soljuva puro kevätpäivän

 

Sydämeni särkyy sirusiksi

jos et rakasta

epäilen ja pelkään

 

 

Miten hyvä runo. Olenpa taitava. Pian runoni julkaistaan ja minua juhlitaan uutena kirjallisena älykkönä.

 

---------------------------

 

 

Todellisuudessa hänen väsäämä runonsa on kovin täynnä jo käytettyjä sananparsia. Voi helvetti miten taiteellisesti huono runo. Jos tuota runoa pitää hyvänä, kannattaa unohtaa koko runous ja keskittyä vaikkapa jääkiekkoon. Huono runo on kuin viini, joka on seissyt avoinna ja muuttunut etikkaiseksi. Siis yhtä pahaa, samaa makua jota ei toisesta huonosta edes voi erottaa kliseiden takia.

 

Huono runo tekee maailmasta huonomman paikan, eikä juustokaan ole enää täyteläistä. Tai pian se alkaa taas olemaan täyteläisempää.